RADO

RADO logo

Kellojen takana yhdistelmä designia ja high-tech materiaaleja kestämään koetuksia ja aikaa.

Rado on kansainvälisesti tunnettu Sveitsiläinen kellomerkki, mikä on tunnettu erityisesti sen innovatiivisesta, tunnistettavasta designistaan ja huippu-edistyksellisten, kestävien materiaaliensa käytöstä sen kelloissa. RADO:n historian alusta asti, Lengnau:ssa Sveitsissä, on RADO edustanut ”pioneering spirit”-henkeä ja tehnyt siitä filosofiansa ajatuksella ”jos me pystymme kuvittelemaan ja ajattelemaan sen, me pystymme myös tekemään sen.”

Palkittuna lukemattomilla arvostetuilla kansanivälisillä deisngpalkinnoilla ja katse suunnattuna tiukasti tulevaan, RADO:a pidetään yhtenä pitkäkatseisimpana kellotalona tänäpäivänä. Erikoistuneena high-tech keraamisiin kelloihin, RADO on matkannut läpimurrosta toiseen ja on siten luonut pitkän, arvostettavan ja innovatiivisen historian – aina tuoden ja luoden uutta ja odottamatonta Sveitsiläisten kellojen keskuuteen.

Aseman Kello on ollut RADO:n virallinen jälleenmyyjä parin vuosikymmenen ajan ja me kannatamme, sekä uskomme materiaalikehityksen, designin ja tietyn yksilöllisen tunnistettavuuden olevan avainosa menestyvää kellomerkkiä.

Tutustu koko mallistoon osoitteessa www.rado.com